Minä en ole mikään kodinhengetär ja sama ominaisuus näyttää periytyneen jälkipolvillekkin. Lasten huone on aina kaaoksesa ja kun lapset sen oma-aloitteisesti siivovat niin kaikki tungetaan vaan laatikoihin, pöydän alle ja erinnäinen silppu, jota esikoiseni vallan ahkerasti nykertää saksilla, se kirjaimellisesti lakaistaan maton alle.

Lastenhuoneen sisustus on kaikin puolin vaikeeta. Kaiken pitäisi olla tietyllä tapaa äärimmäisen käytännöllistä, kestävää, mutta myös hauskaa ja lasten itsensä mielstä kivaa, sellaista että huoneessa viihtyy ja on kiva leikkiä.

Minusta leluja ei saa olla liikaa. Jos tavaran määrä ylittää tietyn pisteen, niin huoneeseen ei saa sen vertaa tilaa raivatuksi lattialle, että leikkiminen onnistuisi sille varatuissa tiloissa. Tämä taas johtaa siihen, että pikkuhiljaa leluja alkaa kulkeutua olohuoneeseen, joka on KIELLETTY!

Niinpä lelujen määrä on minimoitu. Leluja on kasapäin jäähyllä ja niitä vaihdellaan tarpeen mukaan. Vaikka kirjoitukseni saattaa vaikuttaa epätoivoiselta pyrin silti mahdollisuuksien rajoissa panostamaan lastenhuoneen viihtyiseeteen. Meillä on seinien väreiksi valittu vihreä ja oranssi, mutta kiintokalusteet ovat valkoisia. Ikkuna seinän kruunaa krokotiili maalaus.

Sisustushan on asia, joka on aina kesken. Haluaisinkin uudistaa lastenhuonetta tälläisellä matolla.
2973_m.jpg
Toi vihreä on hyvin saman sävyinen meidän lastenhuoneen seinien sävyn kanssa. Hinta vaan kirpaisee. Toisaalta lapset viettää huomattavasti enemmän aikaa lattialla kuin me aikuiset ikinä!

Haluaisin myös kivan lampun, mutten oikein tiedä mistä lähtisin sellaista metsästämään. Nykyinen lappu on ostettu Anttilasta, mutta se ei aja asiaansa lainkaan. Se ei nimittäin valaise. Ja mä haluaisin nimenomaan kattovalaisimen. Miten olisi tälläinen:
ici49499.jpg
No joo, ehkä mä vielä jatkan etsintöjä.

Mutta itseasiaan, miten saada lastenhuone pysymään siistinä? Itse tykkäisin siitä, että kaikki kamat olisi lajiteltu sieviin laatikoihin.  Nopea selailu netissä ei tuottanut tulosta. Ja ei ne laatikot tahdo toimia muutenkaan. Ne käännetään nurin päin ja alta aika yksikön ne on tuoleja pöytiä, rappusia ja auton penkkejä ja lelut on röykkiöissä nurkissa.
No nyt, oisko tää hyvä? Ehkä vähän pinkki.
815.jpg

Tälläiset isot kassi tyyppiset lelu korit on nyt tulossa.
55765.jpg

Löytyi myös aika hauska verho.
iso_0020_Maatila.jpg

Tälläistä tää mun netti elämä on. Mä ajaudun sivuilta sivuille ja kadotan matkalla sen pointin. No, jateketaan tästä taas ;)