Synttärit on vietetty ja lahja vuori on sen mukainen. Osa lahjoista tekisi mieli säästää ja antaa takaisin. OK, myönnän että mä olen kiittämätön, onneksi poika ei ole!

Mä en tälläkertaa ole napsauttanut mitään, vaan ostanut Ottobre lehden.
kansi_03-07.jpg
Jos vaikka joskus tekisi jotain. Nyt mä tarvitsen enää kankaita, ompelukoneen, ties mitä tukikankaita, saksia, nuppineuloja, lankoja ja hilavimpaimia, sekä vähän taitoa.

Ja niin olihan mulla taas hankittavaakin. Osallituimme viimeviikonloppuna YSVin eli erään nettifoorumin tapaamiseen ja innostuin siellä taas kantoliinoista. Haluaisin rengasliinan, ohuen ja helposti säätyvän. Tälläistä kokeilin siellä leirillä.
mayawr48.jpg
Mutta en löydä noita mistään mustana tai muuna hillittynä värinä. Mulle noi inka kuosit ei oikein sovi. Mä oon niin harmaa henkilö. Mä en mikään fanaattinen kantaja ole, mutta silti muutama peli on kaappiin kertynyt. Kantoliinat on uskomattoman näppäriä moness eritilanteessa. Varsinkin matkusteltaessa, mutta myös kotona, silloinkun vauva haluaa olla sylissä, mutta jotain pitäisi saada aikaiseksikin. Meillä on trikoinen The Baby Bundler.
babybu29.jpg
Sitten löytyy
Kairo300.jpg
Hoppediz, kudottuliina.
camel_solid.jpg
Ja Ergo. Todella kätevä kantoreppu.
Ja nyt mä tahtoisin vielä sen rengasliinan. Ja oikeestaan mukavemman värisen pitkän liinan.