Meillä on ollut ongelmia nettiyhteyden kanssa, enkä ole päässyt päivittämään blogia. Askartelua on kuitenkin syntynyt. Vietimme viime viikonloppuna aikaa netin ulottumattomisa, Kohina 2008 partioleirillä.

Lisäksi koiramme Veera, jo 14 vuotias, jouduttiin tänään lopettamaan. Kaikki joilla lemmikkejä on tietävät varmasti kuinka vaikea ratkaisu se on, vaikka oikea olisikin.
Veera ei varsinaisesti ollut enää minun koirani. Se asui vanhemmillani tuossa naapurissa, samassa pihapiirissä siis kuitenkin. Me otettiin Veera kun täytin 15, se oli minun koirani, vaikken sitä mukaani ottanutkaan kun muutin kotoa. Silti olin mukana sen kaikissa tärkeissä elämänvaiheissa, näin sen kasvavan pennusta vanhukseksi, saavan kahdet pennut, olin mukana keisarinleikkauksessa kun viimeisimmät pennut autettiin maailmaan. Kolme niistä selvisi, pienin rääpäle Arttu makailee tällä hetkellä tuolla meidän makkarissa.

Veera oli hyvin kiltti ja eläväinen koira. Viime päiviinsä asti se jaksoi leikkiä muiden koiriemme kanssa, ja lähteä mukaan postireissulle, jossa sen tärkeä tehtävä oli pitää kaksassa ryhmää kehitysvammaisia postinhakijoita. Veera oli terve koira, se ei juuri sairastellut, ennen kuin nyt, se sairastui syöpään. Syöpä levisi ja aiheutti kipua. Kävely muuttui kankeammaksi ja Veera alkoi vetäytyä omiin oloihinsa. Oli pakko täyttää viimeinen omistajan velvollisuus ja päästää irti. Luopumisen tuska ja ikävä on suuri.